Psykologi Pirkko Lahden mielestä liian moni saa liian hitaasti hoitoa: ”Masentunut ei välttämättä jaksa etsiä apua”
Pirkko Lahden haaveet pitkästä yhteisestä eläkeajasta kaatuivat, kun hänen miehellään todettiin muistisairaus. Pitkän uran mielenterveyden ammattilaisena tehnyt Pirkko luottaa vaikeissa paikoissa omiin oppeihinsa.
Ulkomaanmatkoja, yhteisiä seikkailuja ja virkeitä eläkepäiviä. Sellaisesta ajasta psykologi Pirkko Lahti haaveili. Osin näitä seikkailuja ehti ollakin, mutta haaveet pitkistä matkoista kaatuivat, kun hänen pitkäaikainen avopuolisonsa Kauko Piipari sairastui Alzheimerin tautiin.
Pirkko oli huomannut elämänkumppaninsa hajamielisyyden lisääntyneen. Kaupasta saattoi tulla Kaukon matkassa kotiin eri päivällistarpeet kuin mitä kauppalistassa luki. Tilanteista selvittiin huumorilla.
Varsinaiseen diagnoosiin johtanut käänne oli kuitenkin dramaattinen. Pariskunnan molemmat autot olivat huollossa Lohjalla, ja he lähtivät ajamaan autoja Helsinkiin.
Matkalla Kauko katosi. Pirkko soitti naapureille ja poliisille. Lopulta yli 400 kilometriä hädissään ajanut Kauko löydettiin. Hän ei ollut muistanut, minne oli matkalla.
”Menimme lääkäriin. Kaukolta lähti ajokortti, ja hänelle aloitettiin lääkitys. Diagnoosin myötä haihtuivat yhteiset tulevaisuudensuunnitelmamme”, Pirkko sanoo.
Hänestä tuli miehensä omaishoitaja. Kaukon sairastumisessa oli erilaisia vaiheita. Päivä päivältä Pirkko kantoi miehestään yhä enemmän vastuuta.
”Tein sen omaishoitajan perusvirheen, että aloin hoitaa mieheni puolesta sellaisiakin asioita, joihin hän olisi itse pystynyt. Se passivoitti häntä entisestään.”
Toisaalta oli myös hetkiä, jolloin Pirkko yliarvioi puolisonsa kunnon. Kerran Pirkko tiuskaisi Kaukolle, että jokainen tiskaa vuorollaan, sillä tämä ei ole mikään palvelukoti. Sitten Pirkko kuuli, kuinka arvokas maisemakuvioinen astiasarja helähti pudotessaan keittiön lattialle.
”Menin siivoamaan sotkun ja aloin pitää mukisematta huolta arjen askareista.”
Kauko sai paikan hoivakodista. Siihen asti Pirkko piti huolta miehestään ajoittaisen kotihoidon tuella.
”Jaksoin, kun oli pakko. Tärkeintä oli pitää oma mieli kasassa, sillä olimme täysin minun varassani.”
Missä menevät mielenterveyden ja -sairauden rajat? Kuka lopulta määrittää, mikä on normaalia? Näistä kysymyksistä Pirkko on ollut kiinnostunut koko työuransa ajan.
Pirkko tunnetaan Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana. 1980-luvulla hän alkoi kutsua itseään ”päivystäväksi psykologiksi”, kun media pyysi häneltä tuon tuosta kommentteja.
Jo pikkutyttönä ihmisistä kiinnostunut Pirkko valitsi itselleen ammatin, joka vei hänet rankkoihin tilanteisiin. Pirkko oli auttamassa ihmisiä autolautta Estonian upottua, istui yön poliisiautossa antamassa neuvoja, kun Ilpo Larha oli linnoittautunut asuntoon Lahdessa, ja kuului kriisiryhmään, kun 23 nuorta menehtyi Konginkankaan bussiturmassa.
Ura vei Pirkkoa myös ulkomaille. Työmatkat yli 30 eri maassa Euroopasta Karibialle näyttivät Pirkolle paikkoja, joihin hän ei olisi muuten päätynyt.
Euroopan Neuvoston kidutuksenvastaisen komitean matkalla Turkissa Pirkko joutui kidnapatuksi muun matkaseurueen kanssa.
”Istuimme autossa siepattuina vuorokauden. Se oli pelottavaa.”
Pirkko on nähnyt omin silmin, kuinka erilaisella tolalla mielenterveyspalvelut, tai pelkästään mielenterveyden teemoista puhuminen, ovat eri maissa. Mielenterveyden maailmanliiton puheenjohtajana hän näki ja koki mielenterveystyön konkreettisesti.
Mielenterveyden määrittelyn kriteerit ovat ylipäätään Pirkon mukaan hyvin kulttuurisidonnaisia. Se, mikä on meillä normaalia, saattaa olla toisella puolella maailmaa poikkeuksellista ja jopa häiriöksi luokiteltavaa.
”Yhteiskunnan sosiaalinen verkosto määrittää, mikä on hyväksyttävää ja mikä on niin sanottua normaalia. Lapsi oppii jo pienenä yhteisön käytöskoodit.”
”Olemme erilaisilla vahvuuksilla ja herkkyyksillä varustettuja.”Pirkko Lahti
Pirkon mielestä olisi hyvä puhua enemmän mielen moninaisuudesta ja siitä, että olemme erilaisilla vahvuuksilla ja herkkyyksillä varustettuja. Jokainen poikkeavuus ei välttämättä ole mielenterveydenhäiriö. Joskus on esimerkiksi vaikea piirtää rajaa siihen, mikä on lapsen vilkasta luonnetta ja mikä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD.
”Joka vuosi tutkijat löytävät uusia sairauksia. Sen jälkeen tauteihin aletaan kehittää hoitomuotoja ja lääkkeitä. Liiallista diagnosointia tapahtuu.”
Pirkko on huolissaan siitä, että joskus turhan hanakalla diagnoosin hakemisella saatetaan leimata ihminen, pahimmillaan loppuelämäksi. Hän oli kauan sitten Turkissa vierailulla mielisairaalassa, jossa potilaat oli puettu diagnoosin mukaisiin koodiväreihin. Skitsofreenikoilla oli keltaiset vaatteet, masentuneilla vihreät.
”Mielenterveyden alalla on tehty vuosien varrella paljon virheitä. Tällä hetkellä suurimpana haasteena Suomessa pidän sitä, että moni saa liian hitaasti hoitoa. Masentunut ei välttämättä jaksa etsiä apua, jos häntä pallotellaan luukulta toiselle. Pitäisi olla joku, joka ottaa potilaasta kopin.”
Toisaalta mielenterveydenhoito on mennyt Pirkon mielestä viimeisten vuosikymmenien aikana myös monin tavoin eteenpäin. Tärkeimpänä edistysaskeleena hän pitää sitä, että monia koskettavat mielenterveysongelmat ovat tulleet osaksi kahvipöytäkeskusteluja, eivätkä ne ole enää tabu.
”Myös uudentyyppisten lääkkeiden kehitys on ollut edistyksellistä. Lääkkeitä on matalampi kynnys syödä, kun sivuvaikutukset ovat entistä lievempiä.”
Mielenterveys tarkoittaa Pirkolle ennen kaikkea kykyä selvitä arjessa.
”Mieleltään tasapainoinen ihminen tulee toimeen itsensä ja ympäristönsä kanssa."
”Elämän tarkoitus on se, että täyttää oman paikkansa.”Pirkko Lahti
Pirkko nostaa esiin neljä tärkeää ohjetta tai oivallusta, jotka hän on oppinut uraltaan – ja elämästään. Ensimmäinen on usko kansanviisauteen.
”Olen saanut tavata työssäni huikean määrän erilaisia ihmisiä. Olen usein hämmästynyt sitä, miten viisaita ja kekseliäitä ihmiset ovat. Jokaiselta kohtaamaltaan ihmiseltä voi oppia jotain.”
Pirkon isä kaatui rintamalla, kun tytär oli kahden viikon ikäinen. Kutojana työskennelleeltä äidiltään Pirkko oppi sen, että kaikkea pitää yrittää. Perheen kolme lasta tekivät kotona niin käsitöitä kuin pieniä rakennushommia sukupuoleen katsomatta.
”Olen noudattanut äitini elämänohjetta. Jos minua on pyydetty luennoimaan minulle vieraalle yleisölle, olen oitis suostunut. Kaikkea pitää yrittää, onnistuu tai ei.”
Kolmas tärkeä oppi on uteliaisuus. Pirkon elämänfilosofian lähtökohta on se, että hän pyrkii joka päivä oppimaan jotain uutta.
”Janoan uutta tietoa. Uteliaisuus pitää kiinni ajassa ja suojelee mielenterveyttä.”
Neljäs oppi on se, että ei kannata elää vain tähtihetkiä varten. Kerran Pirkko kysyi vankeinhoidossa vanginvartijoilta, mikä on heidän tähtihetkensä. Eräs vanginvartija vastasi, että tähtihetki oli se, kun vanki oli kerran karannut ja hän oli juossut vangin kiinni.
”Jokaisen elämään kuuluu valtava määrä tylsää arkista työtä. Jos onnea etsii vain tähtihetkistä, se jää helposti saavuttamatta.”
Tähtihetki tai onni on hyvin toimiva arki. Se on sitä, että voi illalla todeta, että päivä meni kohtuullisen hyvin.
Pirkon mukaan meille ihmisille on tyypillistä kysyä koko elämämme ajan, keitä me olemme ja miksi tulimme tänne.
”Elämän tarkoitus on se, että täyttää oman paikkansa. Sillä ei ole väliä, onko elänyt pankinjohtajana, työttömänä, sairaana tai tuotteliaana. Meistä jokainen jättää jälkensä tähän maailmaan. Ja meistä jokaisella on yhtä suuri ihmisarvo.”
Pirkon onneen ja hyvään elämään kuuluu myönteinen ajattelu. Positiivisuus on osa Pirkon luonteenlaatua.
”Iltaisin kysyn itseltäni, mikä tänään meni hyvin. Aika usein päivän paras asia on vaikkapa vastaantulijan iloinen hymy, ei mitään sen ihmeellisempää.”
Pirkko pyrkii käymään myös ystäviensä kanssa keskustelua kaikesta siitä, mikä elämässä on hyvin. Iän myötä positiivisuuden ajattelun tarve kasvaa.
”Jos polveani särkee, ajattelen, että minulla on koti, jääkaapissa ruokaa ja olen nukkunut aika hyvin. Kiitollisuus kasvaa, kun sitä harjoittaa.”
”Herran kukkarossa”, siellä Pirkko sanoo asuvansa. Näin hän leikkisästi nimittää Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaa kotiaan, jonka ikkunoista avautuvat näkymät yhden-toista eri kirkkokunnan rakennukseen.
Pirkko on työnsä kautta nähnyt, miten uskonto voi olla ihmiselle sekä tuki että taakka. Hän on surullinen niiden ihmisten puolesta, joiden persoonallisuuden kehitystä uskonto on kahlinnut tiukoilla dogmeillaan.
Psykologin on luontevaa ajatella, että jumala on ihmisessä itsessään.
”Uskon, että riippumatta vakaumuksesta, kaikki ihmiset hakevat totuutta, myös ateistit. Tämän voisi ajatella yhdistävän kaikkia maailman uskontoja.”
Pirkolla ei ole kovin selkeää arvausta siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Joku saa lohtua jälleensyntymisestä, mutta Pirkko ajatus pikemminkin ahdistaa.
”Uskon siihen, että ihmisen henki elää jossain kuoleman jälkeen. Minulla on kokemuksia siitä, että olen aistinut ihmisen läsnäolon, vaikka hän ei ole enää ollut fyysisesti läsnä.”
Pirkolla on laaja ystäväpiiri, ja hän pitää yhteyttä ihmisiin. Kun aiemmin hänen kalenterinsa täyttyi tapaamisista ja erilaisista tilaisuuksista, koronapandemian aikana Pirkko on ollut ihmisten kanssa tekemisissä pääasiassa puhelimen välityksellä.
”Olen ollut aina luonteeltani sosiaalinen. Tykkään vaihtaa ajatuksia eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Tietysti sosiaaliset kontaktit saavat minut myös uskomaan, että olen tärkeä, kun kanssani halutaan jutella. Se tekee hyvää ihmismielelle.”
Pirkon mukaan koronapandemia on saanut ihmiset tarkastelemaan uudessa valossa sosiaalisia suhteitaan. Hän toivoo, että jokainen näkee nyt entistä selkeämmin ystävyyssuhteiden ja läheisten ihmisten arvon.
”Päivät ovat olleet kuin samaa pötköä. Ne koostuvat syömisestä, unesta, ulkoilusta ja oleskelusta. Aika on menettänyt merkityksensä.”
Toive arjen vilkastumisesta siintää jo mielessä, sillä Pirkko on saanut koronarokotuksen. Hän näkee kotona olon ja surullisten uutisten leimaamassa vuodessa myös paljon hyvää.
”Ihmiset ovat saaneet tilaisuuden pysähtyä ja kohdata itsensä. Ehkä se on kirkastunut monelle sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.”
Pirkko Lahti
on psykologi, filosofian lisensiaatti ja tunnettu mielenterveyden puolestapuhuja. Hän toimi Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana vuosina 1983–2006. Pirkko on palkittu muun muassa Kansanvalistusseuran palkinnolla ja valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.
Pirkon puoliso Kauko Piipari menehtyi syksyllä 2021.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2021. Jutusta on poistettu aikasidonnaisia tietoja.
